*

JoukoSillanpaa

Suomen ja Venäjän kahden väliset suhteet pidettävä arvossa

Sauli Niinistö ja Vladimir Putin  viettivät yhdessä myönteisessä hengessä sujuneen päivän historiallisessa ympäristössä Savonlinnassa. Kun maailmanpolitiikassa on jännitteitä on erityisen tärkeää, että yritämme ylläpitää asiallisia yhteistyösuhteita suureen naapuriimme. Etujemme mukaista on edesauttaa maiden välisistä kauppaa EU:n ja Venäjän välisistä pakoitteista huolimatta. Molemmin puolisen turismin edistäminen on myönteistä kansalaistason vuorovaikutuksen ja toisten ymmärtämisen kannalta. Venäjä on autoritäärisesti johdettu maa niin kuin se on ollut vuosisatoja. Suomessa arvostamme tietenkin omaa läntiseen kulttuuriin kuuluvaa demokratiaamme ja toivottavasti ymmärrämme, että toimivat suhteet kansalaisten, politiikan ja talouden alalla Venäjän kanssa ovat meille tärkeitä ja voivat myös hieman auttaa kehitystä kohti avointa demokratiaa Venäjällä. On ihmeellistä, että jotkut ulkopolitiikan tarkailijamme toteavat, että presidenttien tapaamisessa puhuttiin ympäristöasioista kun ei muista asioista ole yhteistä kantaa. Itämeren tilan parantaminen. lähialueidemme ongelmajäte keskittymien turvallinen purku ja ilmastonmuutoksen hidastaminen ovat meille kaikille tärkeitä asioita ja todella hyvä, että Venäjän ja Suomen ylin johto ovat kiinnostuneita ympäristön tilan parantamisesta. Maailman yleistilanteen kannalta Venäjän ja Yhdysvaltain  suhteen ovat äärimmäisen tärkeitä. Valitettavasta Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet ovat nyt huonolla tolalla, mutta Suomi ei suurvaltain välisiä ongelmia pysty ratkaisemaan. Meidän etumme on vaalia hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihin ja tehdä käytännön yhteistyötä niissä asioissa joissa yhteistä halua on. Turvallisuutemme kannalta on tärkeää viestiä. että meidän alueeltamme ei naapurimaitamme sotilaallisesti uhata ja Venäjällä ei oman etunsa näkökulmasta ole tarvetta uhata meitä. Suomi lienee Venäjän paras ja vähiten huolia aiheuttava naapuri ja hyvä niin. Pidetään kansainvälisista jännitteistä huolimatta Suomen ja Venäjän raja rauhan ja yhteistyön rajana. Tärkeää on tietenkin, että Suomi toimii naapurisuhteiden ylläpidon ohella omien edellytyksiensä mukaisesti myönteisen kansainvälisen ilmapiirin ja käytännöllisen tuloksia toimivan yhteistoiminnan puolesta mm. Euroopan Unioinissa ja arkitisessa neuvostossa, jossa nyt toimimme puheenjohtajana.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat